Moikka!
Toivottavasti vuosi 2017 jäi mieleen positiivisena, ja tulkoon vuodesta 2018 vieläkin parempi!
Blogiimme on tullut yhteydenottoja, joissa on toivottu lisää "poppakonsteja" sun muita ei-ihan-niin-vakavasti otettavia keinoja, joita innokkaat lukijat voivat testailla kuorsauksen poistamiseksi kotikonstein. No täältä pesee, eli seuraava liemi tottelee nimeä "Kuorsausdrinkki vol. 3", tämä resepti löytyi BaBamailin sivuilta:
HUOM! Tällä kertaa drinkkiä ei juoda, vaan sillä kurlataan noin 30 sekunnin ajan. Tarvitset:
1. Kourallisen tuoreita salvian lehtiä
2. Kaksi kupillista kiehuvaa vettä
3. Yhden teelusikallisen omenaviinietikkaa
Laita salvian lehdet kiehuvaan veteen ja hauduta seitsemän minuutin ajan. Poista lehdet ja anna seoksen jäähtyä. Lisää omenaviinietikka. Kurlaa nestettä nielussasi 30 sekunnin ajan ennen nukkumaanmenoa.
Siinäpä se, hyvää uutta vuotta kaikille, Bottoms up!!
sunnuntai 31. joulukuuta 2017
keskiviikko 29. marraskuuta 2017
BlueVer -sinisen valon suojalasit
Morjensta taas kaikille!
Illat pimenevät, ja monessa perheessä pimeiden iltojen ainoa valopilkku on digitaalisista laitteista hohtava valo. Yhä useampi tarkistaa vielä "tärkeät" somepäivitykset juuri ennen nukahtamista, ja muutoinkin illan viimeiset tunnit menevät enemmän tai vähemmän ruutua tuijottaessa. Ongelmana tässä on se, että tästä kaikesta johtuen ihmisen melatoniinin tuotanto heikkenee ja nukahtaminen vaikeutuu. Kiitos tästä kaikesta kuuluu näytöistä tulvivalle siniselle valolle.
Sininen valo on luonnollista lyhytaaltoista valoa, joka auttaa meitä pysymään päivisin hereillä. Sinistä valoa on kaikkialla, mm. auringonvalossa ja lampuissa. Lisäksi altistumme siniselle valolle käyttämällä digitaalisia laitteita kuten älypuhelimia, tabletteja, ja erilaisia TV/tietokonenäyttöjä.
Nukahtamista säätelee käpyrauhasen erittämä melatoniini, jota kutsutaan myös nukahtamishormoniksi. Melatoniinia alkaa luonnostaan erittyä elimistössä illan pimetessä n. klo 19-21 välisenä aikana. Usein juuri tuohon aikaan illalla katsotaan paljon televisiota ja älypuhelimia, jolloin melatoniinin eritys estyy niiden tuottaman sinisen valon vaikutuksesta. Nukahtaminen ja unensaanti hankaloituu, koska käpyrauhanen ei ala automaattisesti tuottamaan melatoniinia.
Ratkaisun tähän ongelmaan tarjoaa BlueVerin sinisen valon suojalasit.
Lasien avulla illalla tehtävä näyttöpäätetyö tai älypuhelimen/TV:n/tabletin tuijottamisesta aiheutuva siniselle valolle altistuminen saadaan minimoitua. Tällöin sinisen valon aiheuttama normaalin päivärytmin häiriintyminen saadaan estettyä, ja nukut paremmin. BlueVer -lasien edistyksellisen pinnoitteen ansiosta lasien värisävy ei ole niin keltainen kuin muissa vastaavissa laseissa, ja tällöin esim. televisiota katsottaessa katselua häiritsevää kellertävää väriä on vähemmän.
BlueVer -lasit ovat nyt saapuneet Kuorsauskaupan valikoimiin, hanki siis itsellesi/perheellesi avain parempiin yöuniin!

torstai 26. lokakuuta 2017
Somnoguard 3 -saksalainen laatukisko kuorsauksen ehkäisyyn
Toivottavasti kaikilla on mennyt syksy hyvin ja päivien pimenemisestä huolimatta virtaa riittää! Kunnon yöunet ovat yksi virkeän olon kulmakivistä, tällä kertaa tutustutaan saksalaista alkuperää olevaan, laadukkaseen Somnoguard 3 -kuorsauskiskoon.
Kuorsauskaupan valikoimista löytyy useita erilaisia kuorsauskiskoja. Kevyt kuorsauskisko tarjoaa yksinkeraisen perusversion kuorsaajille. Usein jo tämä vaihtoehto toimii riittävän hyvin, mutta moni kuorsaaja on panostanut rahallisesti hieman enemmän ja hankkinut Somnoguard 3 -kuorsauskiskon, minkä avulla kovempikin kuorsaaja hiljenee.
Somnoguard 3 on Tomed Medical Productsin pitkän kehitystyön tulos, ja se on paranneltu malli aikaisemmista Somnoguard -versioista. Muotoiltava kuorsauskisko asettuu hyvin, ja jo parin yön käytön jälkeen olet tottunut käyttämään kiskoasi.
Tuote on mm. The British Snoring & Sleep Apnoea Associationin suosittelema, ja sen avulla pelkästään Kuorsauskaupan kautta tilattuna on kuorsauksen määrä valtakunnassa vähentynyt valtavasti :) Jos kuitenkin kuulut/puolisosi kuuluu todellisiin, jykeväleukaisiin hardcore -kuorsaajiin, niin takuuvarma vaihtoehto on kuorsauskiskojen kruunaamaton kuningas, Somnoguard AP.

Somnoguard 3 -kuorsauskisko
lauantai 30. syyskuuta 2017
Talvi lähestyy - oletko "Talvikuorsaaja"?
Lämpötila on jo näin syksyllä painunut pelottavan hyytäviin lukemiin, ja kai se on tunnustettava, että talvihan se sieltä on tulossa! Talvi, pimeys jne. ovat asioita, jotka varmasti tavalla tai toisella vaikuttavat suurimpaan osaan meistä, mutta onko talven tulossa vaikutusta kuorsauksen lisääntymiseen?
Itse asiassa, kyllä näin voi olla! Olet saattanut tehdä tämän havainnon, eli puolisosi kuorsaa talvisaikaan mielestäsi enemmän tai lujempaa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että sisäilma on talvisin kuivempaa, ja tällä on todettu olevan vaikutusta kuorsaamiseen. Taas yksi näennäisen pieni asia kuorsaamisen näkökulmasta, mikä kuitenkin voi olla yksilötasolla erittäin iso ja vaikuttava asia.
Jos puolisosi on "talvikuorsaaja", tai jos itse saat mielestäsi talvisin tavallista enemmän palautetta kuorsaamisesta, sinun kannattaa kokeilla ihan yksinkertaisesti ilmankostuttimen käyttöä makuuhuoneessa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta toimii! Ilmankostuttimia on markkinoilla jos jonkinlaisia, ja jo alle sadalla eurolla saat laitteen minkä pitäisi riittää. Toki hintahaarukan yläpäässä ilmankostuttimesta joutuu maksamaan satoja euroja, mutta toisaalta sekin on pieni hinta rauhallisemmista öistä.
Jos kaikesta huolimatta ilmankostutin ei auta kuorsausongelmaan, niin ei muuta kuin pikapikaa tutustumaan Kuorsauskaupan valikoimiin, sieltä löydät lukuisia eri apuvälineita kuorsausongelman vähentämiseksi!

keskiviikko 23. elokuuta 2017
Täsmätreenillä eroon kuorsaamisesta?
Pikkuhiljaa aletaan blogissa lähestyä kahden vuoden rajapyykkiä, ja samalla
meiningillä jatketaan eteenpäin taistelussa kuorsausongelmaa vastaan!
Blogissa on käyty läpi jos jonkinlaista keinoa ja apuvälinettä kuorsauksen
ehkäisemiseksi, mutta jospa asia hoituisikin ilman apuvälineitä ihan vaan
oikeanlaisella treeniohjelmalla? Seuraavassa BabaMailin vinkkisivustolta
poimittu "nielutreeni":
Kuorsaaminen johtuu erittäin usein siitä, että kieli valuu kurkkuun tukkien
ilmatiet (ainakin osittain). Ja tätä kautta myös kuorsausääni pääsee
muodostumaan. Tämän estämiseksi voit kokeillä lyhyttä, päivittäistä
treeniohjelmaa, mikä vahvistaa nielun lihaksia. Homma toimii seuraavalla
tavalla:
1. Pistä suusi kiinni, ja paina kielelläsi alahampaitasi 30 sekunnin ajan.
Toista tämä 5 kertaa.
2. Avaa suusi, siirrä alaleukaasi oikealle niin pitkälle kuin se menee, ja
pidä tämä asento 30 sekunnin ajan. Tee sama uudestaan, mutta liikuta alaleukaa
tällä kertaa vasemmalle.
3. Avaa suusi ja katso peiliin. Treenaa nieleskelemistä suu auki 30
sekunnin ajan. Jos näet että kitakielekkeesi liikkuu, teet oikeita asioita!
Toista tämä rutiini joka aamu. Vaihtoehtoisesti voit treenata samoja
lihaksia ostamalla didgeridoo -soittimen Kuorsauskaupasta.
torstai 27. heinäkuuta 2017
Tee se itse -nenäspray kuorsauksen ehkäisyyn
Kesä kääntyy kohti syksyä, arvon kuorsaajat! Jos kesäkiloja on kertynyt, niin ne kannattaa heti sulatella pois, sillä ylipaino on merkittävä tekijä kuorsauksen voimistumisessa. Mutta sitten asiaan:
Markkinoilla on valtava määrä erilaisia tuotteita kuorsauksen ehkäisyyn, osan näistä löydät tietenkin Kuorsauskaupan valikoimista, kuten esimerkiksi kuorsauskiskot, nenäklipsit ja nenäteipit, sekä kielistabilisaattorit. Eri aikoina markkinoilla on ollut tarjolla myös erilaisia nenäspray -tuotteita, joiden avulla kuorsausta on pyritty lievittämään.
Jos et juuri nyt ole halukas ostamaan nenäsprayta, niin eipä hätää! Tässä ohjeemme kotitekoisen nenäsprayn valmistamiseen:
Tarvitset vain:
1/4 teelusikallisen suolaa
puoli kahvikupillista kiehuvaa vettä
pipetin
Kiehauta vesi, lisää joukkoon suola, ja anna seoksen jäähtyä. Tipauta sen jälkeen pipetin avulla 2-3 pisaraa molempiin sieraimiin juuri ennen nukkumaanmenoa.
Siinäpä se, älä käytä samaa seosta yli viittä päivää vaan muista tehdä viiden päivän välein uusi liuos :)
Alunperin tämä vinkki on poimittu BabaMailin sivuilta.

torstai 29. kesäkuuta 2017
Joogaamalla eroon kuorsauksesta?
Seuraavaksi kuorsausasiaa ihan toisesta tulokulmasta. Nyt unohdetaan apuvälineet ja käydään makuulle joogamatolle!
Snore.netin blogissa asiaa valotetaan enemmän. Kuten blogissamme on aikaisemminkin mainittu, toimii kova fyysinen treeni hyvänä apuna kuorsaukseen. Kuinkas sitten jooga, kyseessä on kuitenkin hieman matalatempoisempaa liikuntaa?
Jooga sopii ehdottomasti ihan kaikille, ikään, sukupuoleen ja fyysiseen kuntoon katsomatta. Se on myös erittäin hyvä apu rauhoittumiseen hektisen arjen keskellä ja jo tämä asia itsessään parantaa unen laatua. Jooga auttaa myös painonhallinnassa, ja liikalihavuuden yhteys kuorsaamiseen on asia mikä on aukottomasti todistettu jo aikoja sitten.
Kuitenkin ehdottomasti tärkein asia parantuneen fysiikan ohella on "parempi tapa hengittää". Koska kuorsaaminen johtuu todella usein "löysistä" lihaksista kurkun/nielun alueella, on joogaan olennaisesti kuuluva tapa hengittää omiaan vahvistamaan näitä lihaksia. Nämä lihakset tukevat hengitysteitä, ja sitä kautta kuorsaaminen vähenee. Onko todella näin? Kaikki tuo kuulostaa sinänsä ihan järkevältä, ja ainakaan mitään kielteistä vaikutusta joogaamisella tuskin on. Kaiken lisäksi kyseessä on verrattain edullinen harrastus, joten ei muuta kuin kokeilemaan :)
Ja jos tulokset jäävät heikoiksi, niin Kuorsauskaupan valikoimasta löydät varmasti apua kuorsaukseen!

keskiviikko 24. toukokuuta 2017
Kielistabilisaattori - täysin erilainen tulokulma kuorsausongelmaan
Kuten blogissa on tuotu esille, on kuorsauksen estoon saatavilla jos jonkinlaista apuvälinettä. Tarjolla on mm. kuorsauskiskoa, leukatukea, akupunktiosormusta ja erilaisia nenäklipsejä. Kaikki välineet pyrkivät tarjoamaan ratkaisun kuorsausongelmaan, ja jokaisella eri apuvälineellä se tapahtuu aina hieman eri tavalla.
Yksi apuväline, joka saattaa toimia esim. silloin kun tuntuu siltä että "mikään muu ei auta", on kielistabilisaattori. Kielistabilisaattori on ikäänkuin "tutti", mikä imee kielen sen verran ulos suusta, että se ei pääse valumaan kurkkuun. Tällä tavoin kuorsaus vähenee.
Stabilisaattorin plussat ja miinukset:
+ Todella helppokäyttöinen, kunhan kielistabilisaattorin käyttöä on harjoiteltua muutaman yön ajan
+ Tehokas keino, nukutpa sitten kyljelläsi, selälläsi tai vatsallasi
+ Helppo kuljettaa mukana, ja hyvin hoidettuna (pesu joka käyttökerran jälkeen) kestää käytössä todella pitkää.
- Käyttö vaatii hieman harjoittelua, yleensä muutaman yön
- Jos pumppaat liian kovan alipaineen kielistabilisaattoriin, on tunne todella epämukava
Stabilisaattori on siis kustannustehokas väline, joka vaatii hieman treeniä, mutta on sen jälkeen äärimmäisen helppokäyttöinen. Ei muuta kuin kokeilemaan!

perjantai 28. huhtikuuta 2017
Nenäteippi - ei pelkästään kuorsauksen vähentämiseen
Yksi kuorsauskaupan suosituimmista tuotteista on verkkokaupan avaamisesta lähtien ollut nenäteippi. Kuten tuoteselosteessa kerrotaan, "Nenäteippi on yksinkertainen tapa avata nenän hengitysteitä ja vähentää kuorsaamista sekä vilustumisoireita. Kuorsaus vähenee, hengität helpommin ja nukut paremmin!". Näinhän se asia käytännössäkin menee, mutta nenäteippiä voi käyttää myös muuhun kuin kuorsauksen vähentämiseen. Tosin hyöty on hieman kiistanalaista.
Jo vuosikymmenten ajan ovat esim. juoksijat ja jalkapalloilijat käyttäneet nenäteippiä, koittaen näin saada ilman virtaaman vapaammin hengitysteissä raskaan fyysisten suorituksen aikana. Kovimmat jalkapallon seuraajat muistanevat jalkapallon EM -kisat vuodelta 1996, jolloin nähtiin nenäteippien valtaisa esiinmarssi. Ilta-sanomien artikkeli pureutui viime vuonna tähän ilmiöön. Kuten artikkelista voi todeta, hyviä tuloksia nenäteipin toimivuudesta saadaan lähinnä silloin, kun testataan nenäteipin käyttöä kuorsauksen vähentämisessä.
Edelleen on kuitenkin olemassa urheilijoiden joukko, joka on kokenut suurta hyötyä nenäteipin käyttämisestä. Varsinkin flunssan yhteydessä nenäteipin hengitysteitä avaava ominaisuus pääsee oikeuksiinsa. Kuorsauskauppaan tulleiden palautteiden perusteella Suomessa on edelleen urheilijajoukkoja, jotka sitkeästi käyttävät nenäteippiä ja kokevat saavansa siitä hyötyä urheilusuorituksiinsa.
Eli varsinkin näin allergisen nuhan aikaan, ei muuta kuin kokeilemaan jos siltä tuntuu. Kuitenkin kyseessä on pieni investointi, hinta nenäteippipaketille on vain 15,90€ (30 kpl).
Mukavia juoksukelejä kaikille blogin lukijoille!

torstai 30. maaliskuuta 2017
#tbt elikkäs #throwbackthursday eli kevään kunniaksi katsaus menneeseen
Kyllä, se on taas täällä! Kevät on ihanaa aikaa, mutta mutta... bonuksena kevät tuo mukanaan katu- ja siitepölyn, mikä valitettavasti vaikuttaa monella meistä myös unen laatuun. Onkin aika tehdä matka vanhaan blogikirjoitukseen, eli nostetaan taas kevään kunniaksi vanha aihe esiin:
Näin kevään koittaessa lepän siitepöly jyllää jo täysillä, ainakin Etelä-Suomessa. Yhtä varma kevään merkki kuin siitepölykausi, on myös öisen kuorsauksen lisääntyminen allergisesta nuhasta johtuen. Moni ei edes tajua ajatella tätä asiaa, vaan kuorsaamisen voimistumista pidetään vain asiana, jonka kanssa nyt vaan on kertakaikkiaan elettävä. Syksyyn mennessä tämä voimakkaampi kuorsausjakso on jo autuaasti unohtunut.
Allergia- ja astmaliiton mukaan noin joka kolmas suomalainen kärsii allegisesta nuhasta, ja nämä oireet ovat voimakkaimmillaan yleensä huhti-toukokuussa. Allergisen nuhan lisäksi oireita voivat olla mm. silmien punoitus ja kutina, aivastelu sekä jo aikaisemmin mainittu kuorsaaminen tai kuorsaamisen voimistuminen.
Mikä avuksi?
Allergiaoireisiin on saatavana myös reseptivapaasti antihistamiinitabletteja, joilla oireet pysyvät yleensä kurissa. Tablettien käyttö on hyvä aloittaa jo hieman ennen allergiakauden alkua. Myös apteekista saatavat silmätipat ja nenäsumutteet ovat hyviä välineitä allergiaoireiden lievittämiseksi.
Kuorsauskaupan valikoimista ensimmäisenä tulevat mieleen nenälaastarit, jotka avaavat tehokkasti hengitystiet ja mahdollistavat vapaamman hengityksen, ja tätä kautta kuorsaus vähenee.
Jos lääkkeet eivät tehoa, on hyvä varata aika lääkärille tarkempaan kartoitukseen.
Mukavaa (ja allergiavapaata) kevättä kaikille!

torstai 23. helmikuuta 2017
Back to Basics - 7 tapaa vähentää kuorsaamista ilman apuvälineitä
Blogissamme on esitelty erittäin laajasti erilaisia, lähinnä Kuorsauskaupan valikoimiin kuuluvia apuvälineitä kuorsauksen vähentämiseksi. Nyt on kuitenkin aika tuoda esille kuorsauksen vähentämiseksi 7 keinoa, jotka eivät vaadi apuvälineitä. Webmd.com esittelee seuraavat keinot:
1. Muuta nukkumisasentoasi. Tämä on yksinkertainen ja helppo vinkki, suuri osa ihmisistä kuorsaa nimenomaan silloin, kun he nukkuvat selällään. Osalle riittää se, että tietoisesti käy nukkumaan kylkiasennossa. Jos asia hoituu näin yksinkertaisesti, niin loistava juttu! Jos nukkujalla on kuitenkin tapana kääntyä selälleen unissaan, niin silloin on valitettavasti turvauduttava apuvälineisiin (esim. klassinen T-paita -tennispallo -combo tai kuorsaustyyny).
2. Laihduta. Helppohan se on sanoa, mutta siis totuus kieltämättä on se, että moni saa helpotusta kuorsausongelmaan painonpudotuksen avulla. Se, miten painoa pudotetaan, on ihan muiden blogien aihealuetta..
3. Vältä alkoholinkäyttöä. Alkoholia nauttinut ihminen kuorsaa todennäköisemmin/kuorsaa äänekkäämmin kuin yleensä. Vältä siis alkoholin nauttimista ainakin viisi tuntia ennen nukkumaanmenoa.
4. Muista hyvä "unihygienia". Unihygienialla tarkoitetaan tässä yhteydessä esim. sitä, että nukut joka yö riittävästi. Jos kärsit univajeesta, on riskinä se, että kun vihdoin nukahdat, olet totaalisen yliväsynyt ja nukut raskaasti. Tällöin on todennäköisempää, että kuorsaat.
5. Pidä nenän hengitystiet auki. Jos sinulla on hiemankin tukkoisuutta nenässä, kuorsauksen todennäköisyys kasvaa huomattavasti. Kuuma suihku ennen nukkumaanmenoa voi auttaa tässä tilanteessa, mutta jos ei se tehoa niin sitten on turvauduttava esim. nenäteippiin.
6. Vaihda tyynyä. Tyynysi saattaa olla kerännyt pölyä jo useiden vuosien ajan, eli se on aika vaihtaa. Ensiapuna voi tuulettaa tyynyn sekä muut petivaatteet. Jo pelkästään tämä toimenpide voi vähentää dramaattisesti kuorsaamista.
7. Pysy nesteytettynä. Ja siis nyt ei puhuta alkoholista! Eli juo riittävästi vettä, tällöin nenän eritteet pysyvät juoksevampina. Mitä enemmän eritteitä tarttuu ja jää nenään, sitä todennäköisemmin kuorsaat.
Eikö mikään keino auta? Sitten on aika tutustua Kuorsauskaupan valikoimaan :)

lauantai 21. tammikuuta 2017
Kuorsauksen ehkäisyn tulevaisuus -mitä on luvassa?
Mukavaa vuotta 2017 kaikille blogin lukijoille!
Vuoden 2016 viimeisessä blogipostauksessa palattiin kuorsauksen ehkäisyn klassikkoratkaisuun, eli tennispallotaskulla varustettuun t-paitaan. Nyt vuoden aluksi onkin hyvä mennä toiseen ääripäähän, eli mitä keksintöjä kuorsauksen ehkäisemiseksi on tehty aivan viime aikoina?
Viime vuonna blogissamme nostettiin esille suomalaiskeksintö Leukatyyny, jota on myyty nyt reilun vuoden verran ja se on saanut lukuisia tyytyväisiä käyttäjiä ympäri Suomen.
Käyttäjät ovat kehuneet erityisesti leukatyynyn helppokäyttöisyyttä ja toimivuutta. Muutamat käyttäjät ovat kokeneet "vanteen leuan ympärillä" varsinkin aluksi hieman outona, mutta suurin osa heistä on tottunut leukatyynyn käyttöön muutaman yön jälkeen. Nähtäväksi jää, tullaanko tämä keksintö näkemään myös kansainvälisillä markkinoilla, sillä kysyntää varmastikin löytyisi!
Amerikan mantereelta nousee esiin "Silent Partner", joka keräsi yli miljoona dollaria 2016 tammikuussa päättyneellä rahoituskierroksella. Eli ainakin sijoittajilla on uskoa tuotteeseen.
Idea on kieltämättä mielenkiintoinen: nenän ympärille asetettava klipsi tuottaa "kuorsausääniä neutraloivia ääniaaltoja", eli ei siis itsessään vähennä kuorsausta, vaan "leikkaa" kuorsausäänen pois.
Tullaanko tätä tuotetta joskus näkemään esim. Kuorsauskaupan valikoimissa? Vaikea sanoa, aika näyttää, ainakaan tässä vaiheessa lienee vielä hyvä odotella että tuote tulee kunnolla myyntiin ja sitä kautta tuotteelle tulee suuri määrä käyttäjäkokemuksia/palautteita.
Tässä nyt pari uutuus-tuotetta, palataan muihin uutuuksiin vielä tässä keväämmällä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)