sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kuorsaus voi olla merkki vakavammasta asiasta

Onko kuorsauksesi katkonaista?

Uniapneaa sairastava ei yleensä itse tiedä mitä yön aikana tapahtuu. Jos puolisosi kuorsaa siten, että kuorsausääni katkeaa hengityskatkokseen ja kuorsaaja saattaa jopa säpsähtää tämän takia hereille, on syytä epäillä uniapneaa. Ei kuitenkaan syytä huoleen, uniapneaa voidaan hoitaa.

Hengityskatkokset voivat kestää pahimmillaan kymmeniä sekunteja, jopa minuutin verran. Tällöin veren happipitoisuus alenee, ja jonkin ajan kuluttua ihminen havahtuu hereille. Tämän jälkeen nukkuminen jatkuu yleensä välittömästi, eikä aniapneasta kärsivä muista mitä on tapahtunut.

Ensimmäinen asia uniapnean hoidossa on laihduttaminen. Muista kuitenkin aina mennä lääkäriin, jos on syytä epäillä uniapneaa.



perjantai 11. joulukuuta 2015

Mikä avuksi kuorsaamiseen?

Mikä avuksi kuorsaamiseen?

Jos saat jatkuvasti palautetta häiritsevästä kuorsaamisesta, kannattaa miettiä aluksi vastauksia ainakin seuraaviin kysymyksiin:

1. Kuorsaanko vain silloin, kun nukun selälläni?
2. Kuorsaanko vain silloin, kun minulla on nuha?
3. Onko kuorsauksesi "tasasaista" vai hiljenetkö välillä täysin? Nyt tarkkana, jos kuorsaus katkeaa hengityskatkosten vuoksi, on syytä epäillä uniapneaa, eli pikapikaa lääkäriin!

Mm. ylipaino ja alkoholin nauttiminen ovat tyypillisiä syitä kuorsaukseen. Kun olet miettinyt syitä kuorsaukseesi tämän tekstin avulla, voit saada ratkaisun useaan eri tyyppiseen kuorsausongelmaan kuorsauskauppa.fi -verkkokaupan tuotteista.


maanantai 23. marraskuuta 2015

Blogi avattu!

Kuorsaus on suhteellisen yleinen ja usein äärimmäisen kiusallinen vaiva. Tässä blogissa tarkastellaan kuorsaamista eri kanteilta ja tuodaan esille eri vaihtoehtoja kuorsauksen vähentämiseen.

Blogin yhteistyökumppanina toimii kuorsauskaupan verkkokauppasivusto www.kuorsauskauppa.fi