tiistai 14. elokuuta 2018

Voiko puolison kuorsaus viedä kuulon?

Moikka taas kaikille! Otsikon kysymys voi kuulostaa osittain aivan absurdilta huumoripläjäykseltä, mutta valitettavasti näin ei ole.

Kuuloliitto kirjoittaa asiasta seuraavaa:

"Voimakas ääni tuhoaa korvan aistinkarvasoluja, jotka eivät uusiudu. Seurauksena voi olla tinnitusta eli korvien soimista, herkkyyttä äänille tai pysyvä kuulon aleneminen, joka kehittyy usein huomaamatta vuosien kuluessa."

"Kuulovaurion syntyyn vaikuttavat melun voimakkuus, laatu ja altistuksen kesto. Melun aiheuttaman kuulovaurion parantamiseen ei ole keksitty lääketieteellistä hoitokeinoa. Suojaa siis kuuloasi, jotta kuulisit huomennakin!"

Suojaa siis kuuloasi, tuo asia on hyvä muistaa niin rock-konsertissa, kuin kuorsaajan vieressä makoillessa. Mutta voiko kuorsaus olla niin äänekästä, että vaurioittaa kuuloa?

Guinnesin ennätyskirjan mukaan kuorsauksen maailmanennätystä pitää hallussaan ruotsalainen Kare Walkert, joka kuorsasi peräti 93:n desibelin voimakkuudella. Jos ihminen on altistuneena noin kovalle melulle toistuvasti esim. tunnin verran kerrallaan, voi jo tämä aiheuttaa kuulovaurion. Saatika sitten Walkertin mahdollinen puoliso, jos hän on nukkunut yönsä Walkertin vieressä. Tässä tilanteessa korvatulpat olisivat todellakin tarpeen!

Eli ottakaa asia vakavasti, ja käyttäkää nyt ainakin niitä korvatulppia jos nukutte kuorsaajan vieressä.